Biolaitos harppasi harjakorkeuteen | Pjhoy Siirry sisältöön

Biolaitos harppasi harjakorkeuteen

Nokian Koukkujärvelle rakentuva biolaitos eli Biomylly rakentui harjakorkeuteensa vuoden 2020 aikana. Alkuperäisen aikataulun mukaan Biomyllyn koekäytöt olisivat alkaneet vuoden 2020 loppupuolella.

– Alussa koronapandemia vaikeutti työvoiman liikkuvuutta ja aiheutti työmaalla erityisjärjestelyjä, myöhemmässä vaiheessa vaikutukset näkyivät myös laitetoimituksien viivästyksinä, eikä kaikkia koronan vaikutuksia tulevaisuuteen voi vieläkään varmaksi tietää.  Nyt keväällä asennukset ovat loppusuoralla ja päästään kovasti odotettuun käyttöönottovaiheeseen, kertoo laitosmestari Tommi Jaakkonen.

Nimensä laitos sai Kaupunkilehti Morossa julkaistun nimikilpailun myötä. Biomyllyä ehdotti Johanna Järventö Kalajoelta.

Biokaasua tankkeihin ja lannoitetta pelloille

Biomyllyssä tullaan käsittelemään 17 kunnan biojätteet ja Nokian kaupungin puhdistamolietteet. Laitoksessa on kaksi erillistä linjaa, kuivalinja biojätteille ja märkälinja lietteille. 

Biomylly tuottaa biojätteistä biokaasua liikennepolttoaineeksi ja lannoiteita, jotka kelpaavat luomutuotantoon. Biokaasua tullaan käyttämään jäteautoissa fossiilisten polttoaineiden sijaan. Kaasun käyttö jäteautoissa vähentää hiilidioksidipäästöjä 1900 tonnia vuodessa. Jo nyt reiteillä kulkee 11 kaasuautoa. Biokaasua tullaan myymään myös yksityisautoilijoille. Yhdellä 2 kilon biojätepussilla ajaa 4 kilometriä henkilöautolla. Biolaitoksen vuosittain tuottamalla biokaasulla ajaisi 1000 kertaa maapallon ympäri.

Biojätepussista saadaan kiertoon myös arvokkaita ravinteita, kuten fosforia ja typpeä. Yhden biojätepussin ravinteilla leipoo 400 grammaa ruisleipää.

Pirkanmaan Jätehuollon biolaitos

  • sijainti: Koukkujärven jätekeskus, Nokia, ECO3-kiertotalouskeskus
  • kaksi linjaa, kuivamädätys biojätteille (24 000 tonnia/vuosi) ja märkämädätys lietteille (10 000 tonnia/vuosi)
  • laitoksen toimittaja EcoProtech Oy
  • investoinnin arvo 23 milj. euroa, Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä energiakärkihanketuki 4,55 milj. euroa
  • rakennustyöt käynnistettiin kesällä 2019 ja laitos valmistuu vuoden 2021 aikana
  • biokaasulle rakennetaan tankkausasemat sekä Koukkujärvelle että Tarastenjärvelle
  • laitoksen valmistumiseen asti biojätteet käsitellään Tarastenjärven kompostointilaitoksessa