Jätehuollon maksuton kuusikeräys alkoi | Pjhoy Siirry sisältöön

Jätehuollon maksuton kuusikeräys alkoi

Pirkanmaan Jätehuolto noutaa joulukuuset maksutta niiltä kiinteistöiltä, joilla on biojätteen keräys. Kuusen voi laittaa biojäteastian vierelle tammikuun aikana. Kuusia ei tule viedä jätekatoksen sisälle, eikä jäteastioiden eteen haittaamaan tyhjennyksiä. Hyvä paikka on esimerkiksi jätekatoksen pääty.

– Koska kuusi on biojätettä, sitä ei pidä pakata jätesäkkiin. Kuusia otetaan kyytiin sitä mukaa, kun niitä kertyy ja bioautoon mahtuu. Kerätyt kuuset hyödynnetään Tarastenjärven jätekeskuksen kompostointilaitoksella, kertoo ympäristökouluttaja Erkki Piippo.

Kuusen voi myös laittaa sekajäteastian viereen, josta se viedään astian tyhjennyksen yhteydessä lisäjätteen hinnalla. Sekajätteenä kerätyt kuuset päätyvät Tammervoiman hyötyvoimalaan.

Tampereen Vuoreksessa putkikeräyksen alueella kuusille on erilliset merkityt keräyspaikat. Kuusi tulee viedä keräyspaikalle viimeistään 13. tammikuuta.

– Kuusen voi viedä maksutta myös Koukkujärven ja Tarastenjärven jätekeskuksiin. Kuusen oksat voi myös silputa kompostin seosaineeksi ja kuivuneen rungon polttaa tulipesässä, vinkkaa Erkki Piippo. 

Lisätiedot
Pirkanmaan Jätehuolto Oy
ympäristökouluttaja Erkki Piippo, p. 050 562 0335