Siirry sisältöön

Roscar-palkinnot parhaille työyhteisöviestijöille

Työyhteisössä kaikki ovat viestijöitä ja hyvin hoidettu työyhteisöviestintä luo pohjan myös ulkoiselle viestinnälle sekä organisaation kaikelle toiminnalle. Yhtiössämme on laadittu suunnitelma myös sisäiselle viestinnälle ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme käyttämään intraamme Jättiä.

Päätimme nostaa esille työyhteisöviestinnän tärkeyttä ja viestintäyksikkömme väki seurasi vuoden työyhteisöviestintäämme kirjaten muistiin erilaisia palkintoehdokkuuden arvoisia suorituksia. Kategorioita on monta, aivan kuten Oscar-palkinnoissakin. Palkitsimme suoritukset muun muassa parhaasta käsikirjoituksesta ja parhaasta ohjauksesta. Parhaan näyttelijän palkinto luovutettiin yhtiömme rekrytointivideon esiintyjäkaartille.

Jaettava Roscar-palkinto oli viestinnän taitajan viiri, joka symboloi suunnannäyttämistä ja liikkeen tuntua. Viestinnän taitaja saa uudet tuulet puhaltamaan ja viestit menemään perille. BCensemble taiteili palkinnot ylijääneistä Roskakalentereista – kierrätystä tämäkin!