Siirry sisältöön
Jotta voimme tyhjentää jäteastiasi, muista aurata piha ja ajotiet sekä puhdistaa lumet jäteastioiden päältä. Lue lisää

Muurinen: Teemme töitä tulevien sukupolvien eteen

Valokuva Pasi Muurinen.

Toukokuu 2023
Toimitusjohtaja Pasi Muurinen

Aloittaessani Pirkanmaan Jätehuollon toimitusjohtajana maaliskuun alussa mielessäni oli paljon kysymyksiä siitä, miten nykypäivän jätehuoltoyhtiö oikein toimii – miltä toimintamme ja toimintaympäristömme näyttää yhtiön sisältä päin tarkasteltuna. Oma lähtökohtani alaan liittyy vahvasti asiakkaan rooliin ja eri jätelajien kierrättämiseen niin Pirkanmaan Jätehuollon palveluita kuin muitakin kierrätyspisteitä hyödyntäen.

Aiemman työurani olen toiminut energiatoimialalla Tampereen Sähkölaitoksen ja Elenian palveluksessa. Pohdin etukäteen millaisia yhtäläisyyksiä ja toisaalta eroavaisuuksia jätehuollolla ja energiahuollolla on.  Mitkä ovat Pirkanmaan Jätehuollon vahvuudet, ja toisaalta mitkä ovat asioita, joissa erityisesti haluamme olla parempia tulevaisuudessa.

Jätteistä 99 % hyödynnetään

Nyt muutaman kuukauden kokemuksella voin jo sanoa löytäneeni moneen kysymykseen vastauksen: tämän päivän jätehuolto Pirkanmaalla ja Suomessa on erittäin mielenkiintoisessa ja innostavassa tilanteessa. Edellisen vuosikymmenen ratkaisu sekajätteiden energiahyödyntämisestä Tammervoimassa on onnistunut yli odotusten – 99% Pirkanmaan Jätehuollon keräämästä jätteestä hyödynnetään tänä päivänä materiaalina tai energiana. 

Seuraava merkittävä vaihekin on jo vahvasti alkanut: jätteiden ja pakkausmateriaalien syntypaikkalajittelu laajenee ja voimme pienentää nyky-yhteiskunnan ympäristövaikutuksia entisestään. Nokian Koukkujärvelle rakentamassamme Biomyllyssä käsitellään 17 omistajakuntamme biojätteet. Lopputuotteina saadaan muun muassa BIG-biokaasua liikennekäyttöön ja ravinteita esimerkiksi maatalouden tarpeisiin.

Jätehuolto on joukkuelaji

Nykytilanteemme on siis erittäin hyvä, mutta on tärkeää muistaa, että vain jatkuvalla parantamisella ja kehittämisellä varmistamme onnistumisemme myös tulevaisuudessa.

Ilokseni olen havainnut, että seuraavat onnistumisen kriteerit toimivat myös jätehuoltoalalla:

  • henkilöstö- ja kumppanityytyväisyys
  • palveluiden ja toiminnan laatu ja tehokkuus
  • asiakas- ja sidosryhmätyytyväisyys
  • taloudellinen tehokkuus

Hyvinvoiva henkilöstö ja kumppaniverkosto tuottaa laadukkaat ja tehokkaat palvelut asiakkaillemme. Tämä puolestaan on edellytys asiakas- ja sidosryhmätyytyväisyydelle.  Ja näiden yhteisvaikutuksesta seuraa taloudellinen tehokkuus, joka mahdollistaa edullisen hintatason myös tulevaisuudessa. 

Lisäksi voin ilokseni todeta, että nykypäivän jätehuolto on myös joukkuelaji. Oman henkilöstömme ja kumppaniverkostomme lisäksi saamme toimia lukuisten eri sidosryhmien kanssa päivittäin ja olla osa isoa murrosta, jossa koko yhteiskunnan voimin teemme töitä tulevien sukupolvien eteen.