Jätteiden punnitseminen tuottaa kiinnostavaa tietoa jätehuollon suunnittelijoille
Pirkanmaan Jätehuollon ja Tamtronin yhteisessä projektissa jäteastiat punnittiin tyhjennyksen yhteydessä kolmen kuukauden ajan
Kiertotalousasiantuntijamme Maarit Särkilahti kertoo jätteiden punnitsemisen olevan jo arkipäivää joissain Euroopan maissa. Jäteastioiden punnitsemisella voidaan esimerkiksi optimoida jäteastioiden tyhjennysvälejä ja arvioida jätehuollon ympäristövaikutuksia.
Toistaiseksi jätteiden punnitseminen tuottaa lähinnä tietoa jätehuollon suunnittelun ja raportoinnin tueksi. Tulevaisuudessa tavoitteena voisi olla painotietoon perustuvaan laskutukseen siirtyminen.
– Punnitsemalla tietyn kiinteistön asukkaiden jätteet voisi kustannukset kohdentaa toteutuneen jätemäärän mukaan ja sitä kautta kannustaa sekajätteen määrän vähentämiseen kierrätystä tehostamalla. Euro on hyvä kannustin, Särkilahti muistuttaa.
Projektissa asennettiin punnitusjärjestelmä valitun asuinalueen jätehuollosta vastaavan kuljetusliikkeen jäteautoon. Painotietoa kerättiin punnitsemalla Tampereen kaupungin koulujen, päiväkotien ja nuorisotilojen sekajäteastioita.
– Punnitseminen toimi teknisesti hyvin eikä aiheuttanut kuljettajille lisätyötä. Tampereen kaupungin näkökulmasta tulokset olivat kiinnostavaa luettavaa. Esimerkiksi yhden kiinteistön jäteastia oli tyhjennyshetkellä täynnä, mutta sen paino oli pienempi kuin monen muun jäteastian. Heräsi kysymys, että oliko sekajätteen joukkoon eksynyt huomattava määrä muovia, joka on jätelajina hyvin kevyttä, Särkilahti sanoo.
Punnitusteknologia soveltuu käytettäväksi kaikissa olosuhteissa
Business Tampereen järjestämän ideakilpailun ja 10 000 euron hankerahan tarvittavan punnitusteknologian toimittamiseksi voitti Tamtron Oy, joka on kehittyneisiin punnitusratkaisuihin ja punnitusteknologiaan erikoistunut tamperelainen yritys. Tamtronin jäteastian punnitukseen suunniteltuja vaakoja on jo käytössä useissa Euroopan maissa, mutta Suomessa teknologiaa testattiin nyt ensimmäistä kertaa.
– Talviset tai kylmät olosuhteet eivät aiheuttaneet merkittäviä haasteita punnitusteknologialle, mutta jäteastian tyhjennystä dokumentoivan kameran puhtaanapitoa pitää vielä kehittää. Teknisessä mielessä yksi haaste on teknologian integrointi olemassa olevaan kuljetuskalustoon. Pirkanmaallakin jätekuljetuksia tekevät lukuisat yritykset, joilla kaikilla on omanlaisensa jäteautot. Ei siis ole yhtä standardiratkaisua, joka olisi helposti asennettavissa autoon kuin autoon, sanoo Tamtronin myyntijohtaja Janne Konttila.
Kiertotalouden haasteiden ratkaiseminen vaatii yhteistyötä
Tampereen kaupungin Kestävät ja älykkäät kaupunkiratkaisut -ekosysteemin tavoitteena on luoda uutta teknologiaa energia-, vesi- ja jätealalle tukemaan siirtymistä kohti hiilineutraalia kaupunkia vuoteen 2030 mennessä. Ekosysteemi pohjautuu eri kokoisten ja eri aloilla toimivien yritysten, tutkimuslaitosten sekä muiden organisaatioiden yhteistyöhön.
– Teknologiatoimittajan näkökulmasta Pirkanmaan Jätehuollon kanssa toteutettu pilotti oli oikein antoisa. Opimme valtavasti meille vieraammasta asiakasympäristöstä ja jätehuollon prosesseista – tieto hyödyttää meitä jatkossa, jos punnitusdataa aletaanhyödyntää kaupallisessa mielessä, Konttila sanoo.
– Myös kiertotalouden näkökulmasta eri toimijoiden välinen yhteistyö on tärkeää. Uusien ratkaisujen syntyminen edellyttää eri alojen osaamisen yhdistämistä ja uskaliaitakin kokeiluja, Maarit Särkilahti lisää.
Uudet kiertotalousratkaisut syntyvät eri toimijoiden yhteistyönä. KIERTOTRE-yhteistyön tavoitteena oli löytää ratkaisuja Tampereen kiertotaloussuunnitelman toimeenpanoon. Yhteistyötä koordinoi Business Tampere, joka on muun muassa käynnisti haastekilpailuja, joissa jaetttiin rahallista tukea kiertotalousratkaisujen pilotointiin.
Työ painotiedon parissa jatkuu
– Jatkamme tänä keväänä painotiedon hyödyntämistä. Tällä kertaa keskitymme painotiedon asiakasraportoinnin kehittämiseen. Pilotoimme kevään aikana uutta raportointimallia ja siitä saatavia hyötyjä kymmenen yrityksen, kuntakiinteistön ja taloyhtiön kanssa. Tavoitteenamme on optimoida yhdessä asiakkaiden kanssa kierrätyspalvelut mahdollisimman toimiviksi ja kustannuksia säästäviksi, kertoo Maarit Särkilahti