Mikä on Kierrätetään tää?
Upeaa, että olet löytänyt mukaan kampanjaamme! Meistä jätteiden lajittelu on kuin pyörällä ajo: kun sen kerran oppii, sitä ei enää unohda. Tästä ajatuksesta syntyi Kierrätetään tää -kampanja (eng. We will sort this).
Lapsuudenkodin lajittelutottumukset ovat vaihtelevia. Joissain perheissä ei lajitella mitään erikseen, kun taas joissain kodeissa kaikki jätteet laitetaan oikeisiin keräysastioihin.
Kun muutat ensimmäisen kerran omillesi, sinulla on mahdollisuus luoda uudenlaiset tavat tai säilyttää lapsuudenkodissa opittuja hyviä (tai ei niin hyviä) rutiineja. Valinta on täysin sinun!
Kierrätetään tää -kampanja kannustaa sinua valitsemaan lajittelun. Ympäristötekoja tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän ja jokainen oikein lajiteltu jäte on voitto sekä luonnolle että ihmisille.
Miksi lajitella?
Vaikka asuisit yksin tai sinusta tuntuu, ettei jätteitä kotonasi juuri synny, hyvin harva meistä pystyy elämään lähes jätteettömästi. Elintarvikkeet ja noutoruoka ovat pakkauksissa, hedelmät kuoritaan ja ruokahävikkiäkin syntyy.
Jos esimerkiksi kaikki yksin asuvat lajittelisivat suurimman osan jätteistään oikein, syntyisi pienistä määristä iso kasa oikein lajiteltua jätettä.
Miksi lajittelu sitten on niin tärkeää? Suuri osa jätteistä on itse asiassa raaka-ainetta. Oikein lajiteltuna saamme materiaalit kiertämään ja neitseellisten raaka-aineiden tarve vähenee.
Lajittelemastasi biojätteestä syntyy ympäristöystävällistä, uusiutuvaa polttoainetta. BIG-biokaasulla ajaa osa jäteautoistakin. Näin kahvinporosi ja banaaninkuoresi vähentävät liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä. Biojätteistä tehdään myös lannoitteita kotimaisen ruuan viljelyyn.
Lajitellusta lasista ja kartongista saadaan uusia pakkausmateriaaleja ja uusiomuovista esimerkiksi jätesäkkejä ja ämpäreitä.
Tee valinta
Ilmastokriisi ei ratkea pelkkien toiveiden voimalla. Yhteisellä matkallamme kohti kestävää kiertotaloutta jokaisen teoilla on merkitystä. Sinä voit päättää, että olet osa ratkaisua ja lajittelet jätteesi oikein. Me Pirkanmaan Jätehuollossa huolehdimme, että ne hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla.
Kierrätetään tää! We will sort this!
Lajittelua vai kierrätystä?
Arkikielessä puhutaan usein, että ”kierrätän kaikki jätteeni” tai ”en kierrätä muovia”. Siksi jätehuollon ammattilaisten käyttämä lajittelu-sana voi hämmentää.
Jätteiden kierrätys on prosessi, jossa jätteistä tehdään uusia tuotteita. Kierrätys ei kuitenkaan toimi, ellei sen tärkeintä osaa eli lajittelua hoideta oikein. Siksi sillä, että jokainen jäte lajitellaan omiin keräysastioihinsa kotona ja viedään oikeisiin keräysastioihin kotipihassa tai jätepisteellä, on todella suuri merkitys kierrätyksen onnistumisessa.
Vaikka jätehuollon ammattilaiset puhuvat lajittelusta, on arkikielessä täysin ok puhua kierrätyksestä. Siksi tämänkin kampanjan nimi on Kierrätetään tää. Tärkeintä on, että homma hoituu!