Siirry sisältöön
Jotta voimme tyhjentää jäteastiasi, muista aurata piha ja ajotiet sekä puhdistaa lumet jäteastioiden päältä. Lue lisää

Tavoittelemme hiilinegatiivisuutta

Valokuva, Lumme järvimaisemassa, kuvaaja Pasi Koskela
Kuvaaja Pasi Koskela

Yli puolet (54%) Pirkanmaan Jätehuollon toiminnan päästöistä aiheutuu vanhoista kaatopaikoista. Suurimmat päästöhyvitykset saadaan Tammervoiman hyötyvoimalasta, joka on korvannut kaatopaikan jätteenkäsittelymenetelmänä.

  • Sekajätettä ei sijoiteta enää kaatopaikalle, vaan tuotamme siitä energiaa Tammervoiman hyötyvoimalassa.
  • Keräämme ja hyödynnämme vanhojen kaatopaikkojen kaasut.
  • Jo yli 20 jäteautoamme kulkee kaasulla, ja jatkossa yhä useampi.
  • Biojätteistä tuotamamme BIG-biokaasu on uusiutuvaa energiaa, joka vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 90% dieseliin verrattuna.

Päästöt energiaksi – ympäristö kiittää!

Tampereen Tarastenjärvelle perustettiin kaatopaikka vuonna 1977. Silloin jätteet kipattiin ajan tavan mukaan penkkaan, mutta nykyisin Tarastenjärven jätekeskuksessa on ihan eri meininki.

Nykyaikainen jätteenkäsittely on tehokasta, siistiä, hajutonta – ja ennen kaikkea ympäristöystävällistä.

Tarastenjärvelle tuodaan kaikki jätehuollon toimialueen sekajätteet, josta asukkaat ovat jo lajitelleet hyötyjätteet materiaalikierrätykseen, biojätteet biokaasun tuotantoon ja vaaralliset jätteet omaan keräykseensä. 

Sekajätteistä tehdään Tammervoiman hyötyvoimalaitoksessa sähköä ja kaukolämpöä modernia teknologiaa hyödyntäen. Laitoksen päästöt alittavatkin selvästi ympäristölupamääräysten raja-arvot.

Penkkaan päätyy enää vain noin prosentti kaikista jätteistä. Ne ovat lähinnä rakennusmateriaaleja, kuten kipsilevyjä ja lasivillaa, joiden hyödyntäminen on vielä haastavaa.

Maisemointi pitää kaasut kurissa

Valokuva, isoja työkoneita vanhan kaatopaikan päällä.

Tarastenjärven vanhassa penkassa olevat orgaaniset jätteet hajoavat edelleen ja muodostavat ilmastolle haitallista kaasua, metaania. Siksi näiden vuosikymmenten takaisten jätteiden päälle on ensin rakennettu kaasunkeräyskerros, sitten tiivistys- ja kuivatuskerrokset. 

Huolellinen työ on viimeistelty paksulla pintakerroksella, joka peittyy kasvillisuudella.

– Säännöllisesti tehtävät emissiomittaukset ovat osoittaneet, että maisemointitoimet ovat onnistuneet. Penkasta läpi tulevan kaasun määrä on hyvin vähäinen eikä isompia vuotokohtia ole löytynyt, Pirkanmaan Jätehuollon ympäristöpäällikkö Satu Kuutti kertoo.

Penkasta kerättävä metaani muunnetaan energiaksi Tarastenjärven omalla mikroturbiinilaitoksella. Se tuottaa sähköä ja lämpöä jätekeskuksen käyttöön. Laitoksen hukkalämmöllä lämmitetään jätekeskuksen rakennukset.

Puhdasta sähköä ja vihreää vetyä

Vanhan penkan rinteessä toimii Tampereen Energian aurinkopaneelikenttä, joka tuottaa puhdasta energiaa.

Tampereen Energialla on yhteistyökumppaninsa kanssa suunnitteilla myös uusi tuotantolaitos Tarastenjärvelle. Tarkoituksena on hyödyntää Tammervoiman savukaasujen hiilidioksidit ja valmistaa uusiutuvaa nesteytettyä metaania sekä vihreää vetyä liikenteen käyttöön. Samalla edistetään Tammervoiman hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista.

Fossiilisia liikennepolttoaineita voidaan jo nyt korvata biojätteistä valmistettavalla vähäpäästöisellä biokaasulla. Biojätteen käsittely on keskitetty Nokialla biokaasua valmistavaan Biomyllyyn ja Tarastenjärven kompostointilaitos suljetaan.