Siirry sisältöön
Jotta voimme tyhjentää jäteastiasi, muista aurata piha ja ajotiet sekä puhdistaa lumet jäteastioiden päältä. Lue lisää

Päiväni jätekeskuksen lennonjohdossa

Olen Tia Honkala, Pirkanmaan Jätehuollon molemmissa jätekeskuksissa operoiva vaakatyöntekijä. Jätekeskuksia on siis kaksi, Koukkujärven ja Tarastenjärven jätekeskukset. Minulla on säännöllisen muuttuva työvuororytmi, jossa on aamu-, päivä- ja iltavuoroa vaihtelevasti.

Tia hymyilee Koukkujärven jätekeskuksen toimistossa.

Tänään on aamuvuoro. Töihin päästyäni avaan paikat eli kaikki neljä tietokonetta ja vaarallisen jätteen hallin ovet. Laitan myös toimiston valmiiksi päivän koitoksia varten ja mikä tärkeintä, keitän kahvia.

Asiantunteva asiakaspalvelija

Työni on ennen kaikkea asiakaspalvelua. Pääsenkin päivittäin harjoittamaan asiakaspalvelutaitojani kasvotusten, puhelimitse ja sähköpostilla.

Työhöni kuuluu jätekuormien vastaanotto. Kuorman koosta riippuen hinnoittelu menee joko tilavuuden tai painon mukaan. Isot, esimerkiksi kuorma-autolla tuotavat kuormat punnitaan aina. Jätekeskuksessa on kaksi autovaakaa, joiden avulla saadaan punnittua parhaimmillaan 50 000 kg kuorma. Nyt ymmärrätte, miksi nimikkeeni on vaakatyöntekijä.

Meillä jätekeskuksessa työskentelevillä on mieletön määrä tietoa materiaaleista ja jätteiden luokituksista sekä niihin liittyvistä poikkeuksen poikkeuksista ja vastaanottokriteereistä. Aikaisemmin menivät PVC, PDF ja MDF sekaisin, nyt muistan ne unissanikin.

Minne sohva menee?

Kotitalousasiakkaat ovat meille ensisijaisen tärkeitä. Heidän ansiostaan täällä käykin tasainen kuhina ja jätteet saadaan kierrätykseen. Huonekaluja ja remonttijätteitä tuodaan paljon. 

Esimerkiksi sohva kuuluu sekajätteeseen, josta tuotetaan energiaa Tammervoiman hyötyvoimalassa. Esikäsittelyssä sohvasta erotellaan kaikki metalli kierrätykseen. Remontista ylijääneet jalkalistat puolestaan haketetaan ja käytetään biojätteen ja lietteen kompostoinnin tukiaineena. Haketta käytetään myös uusiutuvana polttoaineena energiantuotannossa.

Mitä maalle tapahtuu?

Erilaiset maanrakennuskohteet työllistävät meitä paljon. Rakennustyömailta syntyy paljon ylimääräistä maa-ainesta, josta halutaan päästä eroon. Maa-ainekset hyödynnetään alueellamme vanhan kaatopaikan rakenteissa ja maisemoinnissa.

Esimerkiksi Tampereella, perinteisenä teollisuuskaupunkina, ei maaperä ole aina selvinnyt ilman sinne päätyviä haitallisia aineita. Pilaantuneet maatkin ovat siis meille tuttuja. 

Laki määrittelee

Laki määrittelee työtämme enemmän kuin uskoisikaan. Vaadimme tietyistä kuormista siirtoasiakirjan, emme voi vastaanottaa yrityksiltä samoja jätteitä, joita voimme vastaanottaa kotitalouksilta ja jätteiden sijoituspaikatkin määrittyvät pitkälti lainsäädännön mukaan. 

Tiivis, nauravainen työporukka

Työni ehdottomasti paras ominaisuus on samanhenkiset työkaverit. Vietämme kokonaisia työpäiviä tiiviisti yhdessä täällä pienessä toimistossamme ja käytämme jatkuvasti (ja ristiin) samoja työvälineitä. Apu onkin aina vähintään olan takana, jos itselläni meinaa mennä sormi suuhun. Parhaimmillaan päivät täyttyvät työnteosta, rupattelusta asiakkaiden ja työkavereiden kanssa, uusista tilanteista ja toimistolla hersyävästä naurusta!

Tia Honkala, vaakatyöntekijä