Siirry sisältöön
Jotta voimme tyhjentää jäteastiasi, muista aurata piha ja ajotiet sekä puhdistaa lumet jäteastioiden päältä. Lue lisää

Selkeät ohjeet, helppous ja huoli ympäristöstä motivoivat pirkanmaalaisia lajittelemaan

Jätteiden lajittelun innokkuus paranee Pirkanmaalla vuosi vuodelta. Ja mikä tärkeintä, biojätteen määrä sekajätteen joukossa vähenee. Mahdollisuudet lajitella laajenevat, ja kotien jätteet voidaan lajitella entistä tarkemmin. Esimerkkinä tästä on viime vuonna laajentunut poistotekstiilien keräys.

Viestinnällä on tutkitusti suuri merkitys, kun halutaan kannustaa jätteiden lajitteluun. On tärkeää, että lajittelusta on tarjolla ymmärrettävää, helposti saatavilla olevaa ja ennen kaikkea selkeää ohjeistusta eri kielillä. Tämä korostuu erityisesti uusien jätelajien ja muuttuvien velvoitteiden kohdalla. Viestintä kannattaa kohdistaa tarkasti erilaisille kohderyhmille kuten esimerkiksi opiskelijoille tai matkailijoille. 

Myös lajitteluohjeiden syy- ja seuraussuhteiden tarkempi ymmärtäminen on merkityksellistä. Eräässä tutkimuksessa selvitettiin epätietoisuuden vaikutusta jätteiden lajitteluun jokapäiväisessä elämässä. Tutkimuksessa selvisi, että esimerkiksi pakkausjätteiden ja muiden jätteiden eroa oli vaikea hahmottaa. Viestinnässä onkin tärkeää kertoa esimerkiksi pakkausten tuottajien vastuista, jotka taas vaikuttavat siihen miten jätteitä kotona lajitellaan.

Riittävät tilat ja palvelut pihassa innostavat

Kenties viestintääkin tärkeämpi motivaatiotekijä on lajittelun helppous. Helppouden kokemukseen liittyy vahvasti riittävä tieto lajittelusta sekä lajittelun toteuttamisen mahdollisuudet. Esimerkiksi lajitteluun käytettävissä oleva tila kotona on merkittävä tekijä lajittelun helpoksi kokemisessa. Pienissä tiloissa lajittelu voi ymmärrettävästi tuntua vaikealta ja jäädä sen takia tekemättä kokonaan.

Kierrätettävien jätteiden jäteastioiden löytyminen kotipihasta innostaa erottelemaan eri jätelajit toisistaan ja on lajittelun onnistumisen kannalta tärkeää. Eräs vastaajista kertoikin, että kerrostaloon muuttaminen oli ratkaisevassa roolissa lajitteluinnostuksen syntymiselle: Kun tarvittavat jäteastiat löytyivät läheltä, kynnys lajitella madaltui.

Tottumus, johon liittyy arvoja ja periaatteita

Kustannusten merkitystä ei pidä unohtaa. Lajittelemalla tarkasti voi vähentää syntyvän sekajätteen määrää ja siten säästää kustannuksissa. Toisaalta kaikille kustannustekijät eivät ole tärkein syy lajitella, vaan jätteen määrää pyritään vähentämään ympäristöön kohdistuvan huolen vuoksi.

Lajittelu nähdään helppona konkreettisena tekona, jolla halutaan tukea kiertotaloutta ja vaikuttaa tulevaisuuden elinoloihin. Huoli ilmaston ja ympäristön tilasta, maailman tulevaisuudesta ja luonnonvarojen riittävyydestä muodostavat yleisimmän lajittelun motivaattorin, ympäristöhuolen. Tämän huolen on maininnut yli kolmasosa Pirkanmaan Jätehuollon asiakastutkimuksen vastaajista.

Monille lajittelusta on tullut jo lapsuudessa tapa, jota jatketaan tottumuksesta myös aikuisiällä. Osa vastaajista kertoi lajittelun olevan keskeinen osa omia arvoja ja periaatteita, ja sitä kuvailtiin jopa kansalaisvelvollisuudeksi. Lajitteluun liittyy vahvoja tunteita ja mielikuvia, ja se mielletään myös itsestään selväksi, nykyaikaiseksi toiminnaksi, johon kaikkien tulisi osallistua. Lajittelu voi myös helpottaa elämää, koska sekajätepussia ei tarvitse viedä yhtä usein jätesastiaan. 

Blogin ovat yhdessä kirjoittaneet opinnäytetöidensä aiheista Marikki Väisänen ja Niina Lappalainen

Marikki Väisänen

on ympäristö- ja energiatekniikan diplomi-insinööri. Kiertotalous on ollut hänen suurena kiinnostuksen kohteenaan sekä opinnoissa että kesätyössä Pirkanmaan Jätehuollossa. Diplomityö: Yhdyskuntien sekajätteen koostumus ja lajittelukäytännöt: asuinaluekohtainen tarkastelu.

Niina Lappalainen

on ympäristö-ja energiatekniikan diplomi-insinööri. Opintojen myötä hänelle on herännyt vahva kiinnostus jätehuoltoalaan ja kiertotalouteen. Opintojen aikana Niina on työskennellyt Pirkanmaan Jätehuollossa ja alueellisen jätehuoltoviranomaisen tehtävissä. Diplomityö: Kotitalouksien biojätteen lajitteluun vaikuttaminen ohjauskeinoilla.