Jokainen voi lajitella ja kuluttaa järkevästi
Oletkohan jo tavannut ympäristökouluttajamme Liisa Malinin tai Päivin Koron? Ehkä jossakin yleisötapahtumassa, yhdistyksen tilaisuudessa, taloyhtiön kokouksessa tai esittelemässä Pirkanmaan Jätehuollon toimintaa? Ympäristökouluttajat kiertävät ahkerasti ympäri Pirkanmaata ja tietävät lajittelusta ja jätehuollosta paljon. Melkein kaiken?
– Kyllä me aika laajasti vastaamme asiakkaiden kysymyksiin jätehuollon palveluista, jätteiden lajittelusta ja siitä, miten jätteet kierrätetään uudeksi materiaaliksi, Liisa vahvistaa.
– Ja kerromme myös, miten sekajätettä käsitellään Tammervoiman hyötyvoimalassa ja biojätettä biolaitoksessa Biomyllyssä, Päivi jatkaa.
Kehittyvä ala, työkaverit ja intohimo kierrätykseen ovat pitkän uran salaisuus
Päivi on ollut jätehuollossa töissä yli 20 vuotta ja hänellä on ympäristötekniikan yliopistotutkinto.
– Tulin ensin määräaikaiseen tehtävään Pirkanmaan Jätehuollon yrityspalveluun ja viestintään. Myöhemmin sopimusta jatkettiin. Työkaverit ovat aina olleet mukavia, ja jatkuvasti kehittyvä ala on pitänyt mielenkiinnon yllä, Päivi kertoo.
Liisallakin alan kokemusta on kertynyt jo yli 15 vuotta. Hän on opiskellut ympäristöinsinöörin tutkinnon ammattikorkeakoulussa.
– Olen tehnyt jätehuollon neuvontatyötä myös Kanta-Hämeessä ja Porin suunnalla. Ja opiskeluaikana oli kesätöissä kompostointilaitoksella. Pirkanmaan Jätehuollossa aloitin työni 2022. Olin kyllä jo ennen alan opintoja ja töitä intohimoinen lajittelija ja kierrättäjä, Liisa muistelee.
Oikeaa ja käytännöllistä tietoa kierrätyksestä
Ympäristökouluttajien työhön kuuluu myös viestintää. He tekevät uutiskirjeitä ja mediatiedotteita. Lisäksi he vastaavat verkkosivuilla lähetettyihin kysymyksiin ja päivittävät verkkosivujen lajitteluhakua, josta voi hakea ohjeita kirjoittamalla hakukenttään jätteen nimen.
– Välillä on mukava syventyä tekstin tekemiseen ja välillä taas olla kouluttamassa ihmisten parissa, Päivi pohtii.
Mutta mikä lopulta on parasta tässä työssä?
– Kyllä ihmisten kohtaaminen ja keskustelut ovat työn parhaita puolia. Sellaiset tilanteet, joissa yhdessä ratkaistaan jokin pulma. Me kerromme ruohonjuuritasolla, mitä jokainen voi tehdä konkreettisesti ympäristön hyväksi. Jokainen voi lajitella ja kuluttaa järkevästi. Senkin usein kerromme, että jo ihan alusta alkaen jätehuollolla on ehkäisty sairauksien leviämistä ja edistetty ihmisten terveyttä. Siksi on edelleen tärkeää esimerkiksi lajitella vaarallisia jätteitä ja käsitellä ne turvallisesti, Liisa sanoo.
– Ja kun voi oikaista virheellistä tietoa, saa siitä kysyjältä kiitoksen ja huomaa, että oikea tietoa motivoi lajittelemaan enemmän, Päivi täydentää.
Liisan ja Päivin vinkit kaikille lajittelijoille:
- Erityisesti biojätteen lajitteluun kannattaa satsata. Biojätteestä valmistetaan uusiutuvaa liikennepolttoainetta eli biokaasua ja lannoitetta – lue tästä lisää.
- Jätteen määrää voi vähentää, kun ostaa uusia vaatteita ja muita tuotteita vain todelliseen tarpeeseen. On järkevää suosia second hand -tuotteita sekä opetella huoltamaan ja korjaamaan vaatteita.
- Haluatko lisää tietoa? Tilaa Kierre-uutiskirje ja kokeile lajitteluhakua.