Uudet työntekijät tutustuivat jätehuoltoon
Pieni kesäkuinen tihkusadekaan ei latistanut tunnelmaa, kun kaikki Pirkanmaan Jätehuollon kesätyöntekijät ja uudet työntekijät kokoontuivat yhteen torstaina 8.6. tutustumaan yhtiön toimintaan. Osa työntekijöistä oli ollut töissä jo viikkoja, osa vasta päiviä. Hyvä yhteishenki oli teema, minkä moni mainitsi esittäytymiskierroksella ensimmäiseksi huomiokseen uudesta työpaikasta. Iloinen tunnelma jatkui läpi koko päivän.
Koulutuspäivä alkoi toimitusjohtaja Pasi Muurisen yhtiön toimintaa ja arvoja esittelevällä puheella. Muurinen muistutti, että yhdessä voimme saada aikaan positiivisen kierteen, jossa henkilöstön hyvinvointi varmistaa laadukkaat palvelut, asiakastyytyväisyyden ja lopulta myös taloudellisen tehokkuuden. Aamuosuudessa tehtäviään esittelivät osastoittain työtekijät henkilöstöpuolelta, asiakaspalvelusta, logistiikasta, taloushallinnosta ja viestinnästä. Moni äityi muistelemaan myös mieleenpainuvimpia hetkiä omista ensimmäisistä kesätöistään.
– Hauskaa nähdä vihdoin ihmisiä, jotka työskentelevät kentällä, totesi Saara Vartia ensihuomiokseen koulutuspäivästä.
– Nyt yhdistyvät nimet ja kasvot, täydensi Niklas Kyröjoki.
Vartia tuli Pirkanmaan Jätehuoltoon talousassistentiksi laskutuksen puolelle ja Kyröjoki työskentelee sopimusvastaavana. Molemmat aloittivat työnsä Kelloportinkadun toimistolla toukokuussa. Jonkin verran oppeja töistä oli ehtinyt siis kertyä jo ennen koulutuspäivää.
– Asiakaspalvelutaidot kehittyvät töissä jatkuvasti ja olen oppinut käyttämään sopimusalustaa sekä toimintajärjestelmää. Hauskat asiakaskohtaamiset jäävät mieleen, Kyröjoki pohti.
– Olen oppinut paljon uutta jätehuollon tavoista. Lisäksi on ollut yllättävää, kuinka yksilöllisiä tilanteet ovat. Koskaan ei pysty arvaamaan, mitä tulee vastaan, Vartia kertoi.
Parasta koulutuspäivän aamuosuudessa oli sekä Vartian että Kyröjoen mielestä kuulla muiden osastojen työtehtävistä.
– Esimerkiksi viestintään kuuluvasta ympäristökasvatuksesta oli kivaa kuulla. Hienoa, kuinka lapsille opetetaan ympäristöasioita ikään suhteutetulla tavalla, Vartia totesi.
Esittäytymisen jälkeen ohjelmassa oli bussimatka Tarastenjärven jätekeskukselle. Kierroksella esiteltiin jätekeskuksen toimintaa, historiaa ja muun muassa vaarallisen jätteen käsittelyä. Paljonko painaa esimerkiksi desilitra elohopeaa? Sitä saivat kesätyöntekijät halutessaan kokeilla.
Tarastenjärven kierroksen jälkeen bussi vei joukon Tampereen Vuorekseen. Vuoden 2012 asuntomessualueesta alkunsa saaneeseen kaupunginosaan on kaavoitettu jätteiden putkikeräys, joka on Pirkanmaan alueella erityislaatuinen. Valmistuessaan yhteensä 12 kilometrin pituisessa putkiverkostossa jätteet viilettävät 80 kilometrin tuntivauhtia. Vuoreksessa pysähdyttiin ihmettelemään syöttöpistettä, josta jätteet lähtevät koonta-asemalle.
Putkikeräyksen lisäksi Vuoreksessa päästiin näkemään edistyksellinen, vuonna 2019 valmistunut jäteasema, jossa on käytössä jateasemat.fi -sivuston kautta toimiva itsepalveluasiointi. Arkkitehdin suunnittelema puinen kompleksi taideteoksineen oli monen mielestä myös visuaalisesti viehättävä.
Jäteasemavierailun jälkeen tutuksi olikin tullut jo monta jätehuollon erilaista vaihetta ja palvelua. Koulutuspäivän jälkeinen aamu vei jokaisen takaisin omaan toimipisteeseensä ja omien työtehtäviensä pariin – jälleen hieman viisaampana.