Vain puhdas tekstiili kelpaa kierrätyskuiduksi
Poistotekstiilit ovat käyttökelvottomia tai rikkinäisiä, mutta puhtaita tekstiilejä, jotka kierrätetään uusiomateriaaliksi. Niiden erilliskeräysvelvoite tulee voimaan kaikissa EU-maissa 1.1.2025 alkaen. Suomessa poistotekstiilien keräys on jo kuntien vastuulla ja kunnalliset jäteyhtiöt tarjoavat poistotekstiilin keräystä kuntalaisille.
– Pirkanmaan Jätehuollon ratkaisu on kiertävä keräys Repe & Romu & Riepu, joka pysähtyy kaikissa 17 omistajakunnassamme, yhteensä 380 pysäkillä. Lisäksi poistotekstiiliä kerätään kolmessa kauppakeskuksessa (Ideapark, Sokos ja Stockmann) sekä Lielahden Nextiilissä.
– Olemme kokeilleet keräystä myös kahdella jäteasemalla, mutta laatu ei ollut toivotunlaista. Nekalan jäteaseman muuttaessa uuteen paikkaan, myös sieltä päättyy poistotekstiilien keräys, kertoo Pirkanmaan Jätehuollon logistiikkakoordinaattori Piia Kuusinen.
Poistotekstiilien tuominen Pirkanmaan Jätehuollon keräyspisteisiin on maksutonta. Kodin poistotekstiilejä voi tuoda enintään kaksi pussillista kerralla.
Määrän sijaan laatua
Poistotekstiilejä on vuonna 2023 toimitettu kierrätykseen 70 tonnia Pirkanmaan Jätehuollon kautta. Kuitenkin vielä suurempi määrä asukkaiden tuomista poistotekstiileistä on mennyt sekajätteeksi. Poistotekstiilin kohdalla on kiinnitettävä erityistä huomiota kierrätettävän materiaalin laatuun, koska kierrätykseen ohjattua tekstiiliä ei prosessissa enää pestä.
– Poistotekstiilien syntypaikkalajittelu on erittäin tärkeää, koska vain puhtaat, kuivat ja hajuttomat poistotekstiilit voidaan kierrättää kuituina uudeksi materiaaliksi. Likainen, märkä tai kostea tekstiili kuuluu laittaa sekajätteeseen, muuten se voi pilata koko poistotekstiilierän. Tärkeintä onkin määrän sijaan kiinnittää huomiota poistotekstiilin laatuun, muistuttaa Piia Kuusinen
– Vastuullinen kuluttaja miettii myös omaa ostokäyttäytymistään, sekä kierrättää tai lahjoittaa ehjät vaatteet eteenpäin, jatkaa Kuusinen.
Kerätty ja lajiteltu poistotekstiili kierrätetään uudelleenkäytettäväksi materiaaliksi poistotekstiilien käsittelylaitoksilla. Poistotekstiilin kierrätys on Euroopassa vielä alkutaipaleella ja kehittymässä. Tulevaisuudessa poistotekstiilien keräys ja kierrätys siirtyy todennäköisesti tuottajien (maahantuojat ja valmistajat) vastuulle.
Näin lajittelet kodin tekstiilit
- Myy tai lahjoita vaatteet ja muut kodin tekstiilit, jotka ovat ehjiä ja joita voi vielä käyttää.
- Tuo poistotekstiilien keräykseen tekstiilit, jotka ovat käyttökelvottomia tai rikkinäisiä, mutta puhtaita. Keräykseen voi tuoda vaatteita (esimerkiksi paidat, housut ja hameet) ja kodintekstiilejä (esimerkiksi pyyhkeet, lakanat ja verhot). Alusvaatteet ja sukat eivät kuulu poistotekstiileihin. Pakkaa poistotekstiilit muovipussiin ja sulje pussi hyvin.
- Laita likaiset, kosteat, homeiset tai tunkkaiselta haisevat tekstiilit sekajätteeseen, etteivät ne pilaa poistotekstiilin kierrätystä materiaalina. Poistotekstiilejä ei pestä kierrätysprosessissa. Sekajätteeseen laitetuista tekstiileistä saadaan myös ympäristöhyötyä, kun niistä tehdään Tammervoiman hyötyvoimalassa kaukolämpöä ja sähköä.