Vuoden 2022 jätteenkuljettaja kannustaa nuoria alalle
E-ympäristöpalvelut HämePirkanmaa Oy:n leivissä lietesäiliöitä tyhjentävä Marika Lintula on valittu Vuoden 2022 kuljettajaksi. Vuoden kuljettaja -kilpailussa Pirkanmaan Jätehuollon toimialueen asukkaat ja yhtiön työntekijät saivat ehdottaa mieleistään palkinnon saajaa.
“Kuljettajien rooli jätehuollossa on merkittävä, ja sen korostamiseksi kehitimme Vuoden kuljettaja -kilpailun”, Pirkanmaan Jätehuollon kuljetuspäällikkö Miia Siukola kertoo. “Nyt palkittu, vuodesta 2020 alalla ollut Lintula lunasti nopeasti paikkansa asiakkaiden keskuudessa. Hän hoitaa työnsä vastuullisesti ja tarjoaa asiakkaille onnistuneita palvelukokemuksia. Arjen jätehuolto, riippumatta lajista, on mahdollista ainoastaan asukkaiden, oman henkilöstömme ja kuljettajien sujuvalla yhteistyöllä. Pirkanmaan Jätehuollolle töitä tekevät kuljettajat mielletään yleensä jäteautonkuljettajiksi, vaikka alueellamme tehdään vuosittain myös noin 20 000 lietenoutoa. On mukava nostaa esille myös tämän työn tekijä.”
Lintulan esihenkilö Sami Jalonen kuvailee kuljettajaa erittäin tunnolliseksi työntekijäksi, joka huolehtii asiakkaasta ja kalustosta. Lintula itse kertookin, että positiivisista asiakaskokemuksista saa energiaa toisinaan haastavaan työhön. Hyvää palautetta tulee niin työn laadusta, tarkkuudesta kuin asenteestakin.
Samassa tilaisuudessa myönnettiin kunniakirja orivesiläisen Kipox Oy:n yrittäjälle Teemu Saarelle. Perusteena oli erityisen hyvä ja jätekuljetusalaa eteenpäin vievä yhteistyö. “Meillä on paljon hyviä urakoitsijoita, mutta tänä vuonna halusimme nostaa esille erityisesti Kipoxin. Saari reagoi nopeasti asioihin ja hankalampienkin palautteiden käsittely hoituu rakentavasti. Kipoxilla ollaan valmiita kehittämään toimintaa oma-aloitteisesti ja ideoita tulee myös jätehuoltoon päin”, Siukola kuvaa onnistunutta yhteistyötä.
Pirkanmaan Jätehuollolla ei ole omia autoja tai kuljettajia, vaan yhtiö kilpailuttaa kuljetukset. Tällä hetkellä paikalliset yritykset hoitavat 65 prosenttia kilpailutetuista urakkakuljetuksista. Kaikkiaan kuljettajia on liikenteessä noin 100. Pirkanmaan Jätehuollon 17 omistajakunnan alueella tyhjennetään päivässä keskimäärin 14 200 jäteastiaa ja vuoden aikana tyhjennyksiä tehdään yli 3,5 miljoonaa.
Lisätietoja:
Pirkanmaan Jätehuolto Oy
Miia Siukola, kuljetuspäällikkö
Puh. 03 240 5443