-
Nuoret tekivät elokuvia pikamuodista ja banaanin elämänkaaresta
Roskapätkät-lyhytelokuvissa pirkanmaalaiset nuoret kertovat, mitä he ajattelevat ympäristöasioista. Erityisesti jätteiden lajittelu ja kulutustavat ovat elokuvien …
-
Muutoksia sekajäteastioiden tyhjennyspäiviin Tampereella
Jäteastioiden tyhjennysmäärien kasvaessa teemme muutoksia sekajäteastioiden tyhjennyspäiviin ja -viikkoihin, jotta kuljettajien työpäivät pysyvät kohtuullisina. Alueet, …
-
BIG-biokaasun tankkaaminen kannattaa monesta syystä
Sen voimalla kulkevat esimerkiksi jäteautot, jotka kuljettavat biojätettä, josta saadaan taas lisää biokaasua. BIG-biokaasu on …
-
Stoppi ruokahävikille! Pelaamalla opit hauskalla tavalla
Ruokahävikillä tarkoitetaan alun perin syömäkelpoista ruokaa, joka syystä tai toisesta johtuen päätyy syömättä roskiin tai …
-
Biomyllystä sovinto
Pirkanmaan Jätehuolto Oy on purkanut 4.8.2022 hankintasopimuksen yhtiön biolaitosta, Biomyllyä urakoineen EcoProtech Oy:n kanssa. Pirkanmaan …
-
BIG-biokaasun tankkausasema Nokialla on auki ympäri vuorokauden
Pirkanmaan Jätehuollon BIG-biokaasun tankkausasema on avoinna kaasuautoilijoille ympäri vuorokauden. Tankkausasema sijaitsee Nokian Koukkujärvellä osoitteessa Testiradantie …
-
Kireä pakkanen on viivästyttänyt jäte- ja lietekuljetuksia
Kireä pakkanen vaikuttaa jäteautojen toimintaan ja jäädyttää jäteastioita. Märkä jäte jäätyy helposti astioiden seinämiin kiinni, …
-
Koonta-asema harjakorkeuteen Ranta-Tampellassa
Ranta-Tampellan jätteiden putkikeräysjärjestelmän rakentaminen etenee Tampereella. Koonta-asema saavutti harjakorkeuden ja rakentajat viettivät harjannostajaisia marraskuun puolivälissä. …
-
Kierrätetään tää -kampanja kannustaa nuoria aikuisia lajittelemaan jätteensä
Kierrätetään tää / We will sort this -kampanja pyöräytettiin käyntiin elokuussa 2023. Ympäristötekoja tarvitaan tulevaisuudessa …
-
Ekopistemuutoksia seitsemässä kunnassa
Kahden viime vuoden aikana pakkausjätteiden keräys on laajentunut kiinteistöille. Kaikilta vähintään 5 asunnon kiinteistöiltä tulee …