Bioman -musiikkiteatteriesitys starttasi syksyllä kaksivuotiselle kiertueelle. Maksuton teatteriesitys tarjotaan Pirkanmaan Jätehuollon omistajakuntien ykkös-kakkosluokkalaisille. Syyskaudella ilmakitaran varteen tarttui 6000 oppilasta 35 koulussa.
Bioman – lajitteluseikkailu viihdyttää, mutta samalla lapset oppivat, mitä biojätepussiin saa laittaa ja mitä ei. Ja että banaaninkuorista saadaan ravinteita pellolle ja polttoainetta autoille. Hävikkiruuastakin lauletaan ja muistutetaan, että lautaselle otetaan aina vain sen verran ruokaa kuin jaksetaan syödä.
”Lapset ja nuoret ovat aina olleet jäteneuvonnalle erityisen tärkeä kohderyhmä, sillä he vievät oppimansa asiat kotiin ja opastavat myös vanhempia lajittelijoiksi. Nuorena opitut taidot kantavat läpi elämän”, kertoo ympäristökouluttaja Erkki Piippo.
Näytelmän on kirjoittanut, sanoittanut ja säveltänyt Janne Viitaniemi. Hän esiintyy näytelmässä perheen isänä. Biomanin roolissa nähdään Antti Kerosuo.
Laulut, niiden sanat ja koulujen varauskalenteri
”Olemme tarjonneet 25 vuoden ajan lajittelu- ja ympäristökasvatusta kaikenikäisille, usein taiteen ja kulttuurin keinoin. Kouluille on tarjolla Biomanin lisäksi erilaisia ruokajätekampanjoita sekä Roskapätkät -lyhytelokuvaprojekti. Vierailijaryhmät ovat tervetulleita tutustumaan Tammervoiman hyötyvoimalaan. Ympäristökouluttajat kiertävät myös erilaisissa tapahtumissa, oppilaitoksissa ja yhdistysten kokouksissa kertomassa lajitteluasiaa”, kertoo Erkki Piippo.
Tutustu Pirkanmaan Jätehuollon ympäristökasvatustoimintaan tästä linkistä.