Siirry sisältöön

Asiakasvastuu

Tarjoamme ympäristövastuullisia palveluja ja Suomen edullisimmat hinnat

Tarjoamme jätehuollon palveluvalikoiman kaikkiin 17 kuntaamme lähes puolelle miljoonalle ihmiselle. Tehtävämme on tuottaa kohtuuhintaiset palvelut tasapuolisesti ja vastuullisesti koko toimialueellemme. 

Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden matalan kynnyksen ilmastotekoihin. Kun kaikki lajittelevat, pienestä syntyy suuria vaikutuksia, säästämme luonnonvaroja ja vähennämme ilmastopäästöjä. Tavoitteemme on olla hiilinegatiivinen vuoteen 2028 mennessä. Uudet lajitteluvelvoitteet astuivat voimaan heinäkuussa 2021 ja toivat lajittelua lisää kotipihoihin.

Asiakkaamme voi luottaa, että tuotamme kaikki palvelut ympäristövastuullisesti. Emme esimerkiksi kerää harvaan asutuilta alueilta kaikkia jätelajeja kuljetuspäästöjen takia.

Omistajakuntamme edellyttävät, että olemme asiakashinnoiltamme edullisimmassa kolmanneksessa isojen kaupunkien joukossa. Olemme tarjonneet usean vuoden ajan Kiinteistöliiton Indeksitalovertailun mukaan Suomen edullisinta jätehuoltoa asukkaillemme. Tuotamme palvelut omakustannushintaan.

Palveluillamme on Avainlippu-merkki.

Nainen lajittelee rikkinäisen tuolin jäteasemalla.