Siirry sisältöön

Työyhteisövastuu

Huolehdimme lähes 100 ammattilaisen työhyvinvoinnista

Meillä on omaa henkilökuntaa jo noin sata. Lisäksi työllistämme välillisesti noin kaksinkertaisen määrän muun muassa kuljetus-, käsittely- ja jäteasemaurakoitsijoita. Vuoden 2021 paras kuljettaja palkittiin tammikuussa. Kesäisin joukkoomme liittyy noin 30 koululaista ja opiskelijaa.

Yhtiössämme käydään vuosittain henkilökohtaiset Minun suunta -keskustelut, joissa kartoitetaan työhyvinvointia, tehdään suunnitelma osaamisen kehittämiselle sekä asetetaan tavoitteet omalle työlle.

Yhdessä onnistuminen on yksi arvoistamme. Teemme paljon yhteistyötä asiakkaidemme, sidosryhmiemme ja toistemme kanssa. Teemme töitä yli tiimirajojen ja yhteistyöhön meillä on monia vakiintuneita kohtaamispaikkoja, kuten  tiimi- ja yksikönpäälliköistä koostuva arkiryhmä sekä yhteistyötoimikunta.

Vastuullista arkea

Vastuullisuus näkyy arjessamme joka päivä suhteessa asiakkaisiin ja työyhteisöömme. Olemme ystävällinen ja palveleva asiantuntija, jolla on alansa huippuosaamista. Tätä osaamista jaamme sekä asiakkaillemme että toisillemme. Vastuullamme on kertoa asiakkaille vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista, ja ongelmien sijaan etsimme ratkaisuja. Vastuullisuutta on ymmärtää yhteiset päämäärät, auttaa toinen toistamme ja sitoutua yhteiseen tekemiseen ja ohjeisiin.

Kannustamme henkilökuntaamme tekemään aloitteita ja työturvallisuushavaintoja sekä antamaan palautetta erilaisten kanavien kautta, jotta työpaikastamme tulee entistä parempi nykyisille ja tuleville kollegoille.

Uutta työkaveria etsittäessä osallistamme tiimiläiset mukaan rekrytointeihin. Haluamme myös tukea työn ja perheen yhteensovittamista mm. työaikajoustoin. Lue lisää rekrytoinneistamme ja millaista on olla meillä töissä.