Pirkanmaan Jätehuollon blogi.
-
Palvelusopimuksesta voimaa kiertotalouden kehittämiseen
Kiertotalous Pirkanmaa eli KIPI tukee kiertotalouden kehitystyötä Pirkanmaalle viime vuonna perustettu maakunnallinen kiertotalouden kehittämiskeskus Kiertotalous…
-
30 vuotta jätehuoltoa
– Alkuvuodet olivat todella työntäyteisiä. Käytännössä koko tämä prosessi luotiin tyhjästä, Marjo Ylijoki muistelee. –…
-
Selkeät ohjeet, helppous ja huoli ympäristöstä motivoivat pirkanmaalaisia lajittelemaan
Jätteiden lajittelun innokkuus paranee Pirkanmaalla vuosi vuodelta. Ja mikä tärkeintä, biojätteen määrä sekajätteen joukossa vähenee.…
-
Maine syntyy teoista
Toimitusjohtajamme Pasi Muurinen on ehtinyt vuodessa oppia talon ja toimialan tavoille. Nyt suunta on vahvasti eteenpäin. Teksti…
-
BIG-biokaasun tankkaaminen kannattaa monesta syystä
Sen voimalla kulkevat esimerkiksi jäteautot, jotka kuljettavat biojätettä, josta saadaan taas lisää biokaasua. BIG-biokaasu on…
-
Mitä lajittelemallesi jätteelle tapahtuu?
Lajitteletko kotona erilleen biojätteen, sekajätteen, kartonki-, lasi- ja muovipakkaukset, metallin ja paperin? Tai edes osan…
-
Kierrätetään tää -kampanja kannustaa nuoria aikuisia lajittelemaan jätteensä
Kierrätetään tää / We will sort this -kampanja pyöräytettiin käyntiin elokuussa 2023. Ympäristötekoja tarvitaan tulevaisuudessa…
-
Kiertotaloudessa materiaaleja hyödynnetään entistä tehokkaammin
Kiertotalous on uusi käsite, jolla kuvataan uutta kestävää talousmallia. Kiertotaloudessa pyritään materiaalivirtojen entistä tehokkaampaan hyödyntämiseen.…
-
Muurinen: Teemme töitä tulevien sukupolvien eteen
Toukokuu 2023Toimitusjohtaja Pasi Muurinen Aloittaessani Pirkanmaan Jätehuollon toimitusjohtajana maaliskuun alussa mielessäni oli paljon kysymyksiä siitä,…
-
Mikä ihmeen biojätteen keräysvelvoite?
Biojätteen keräysvelvoite laajenee 1.9.2023 koskemaan kaikkia kiinteistöjä Tampereen kaupunkiseudun yli 10 000 asukkaan keskustaajamassa. Jos…