Siirry sisältöön

Vesientarkkailu jätekeskuksissa

Jätteenkäsittelyn ja vanhojen kaatopaikka-alueiden vaikutuksia läheisiin vesistöihin seurataan säännöllisesti. Vesientarkkailua hoitaa molemmissa jätekeskuksissa KVVY Tutkimus Oy, ja siihen sisältyy jätekeskuksien suotovedet, pintavedet lähistön ojista ja järvistä sekä alueiden pohjavedet. Tarastenjärven ja Koukkujärven jätekeskusten yläpuoliset pintavesien valuma-alueet ovat pieniä, eivätkä jätekeskukset sijaitse pohjavesien muodostumisalueella.

Vesientarkkailu

Molemmissa jätekeskuksissa muodostuvat valuma- ja suotovedet kerätään tasausaltaisiin. Niistä jätevedet johdetaan viemäreitä pitkin Nokian ja Tampereen kaupungin jätevedenpuhdistamoille. Viemäriin johdettavien jätevesien laatua tarkkaillaan säännöllisesti.

Koukkujärven jätekeskus ja Biomylly tarkkailevat vaikutuksiaan vesiin yhdessä. Tarastenjärvellä jätekeskus kuuluu alueen ympäristöluvallisten toimijoiden 2016 käynnistämään vesien yhteistarkkailuun, joka laajeni vuoden 2023 aikana.

Sekä Nokialla että Tampereella jätekeskuksen läheisiin ojiin on asennettu automaattiset mitta-asemat, joiden avulla seurataan veden virtaamaa ja sähkönjohtavuutta. Tämä auttaa muun muassa tarkentamaan kuormituslaskentaa.

Vuonna 2023 Koukkujärvellä aloitettiin kokeilu pintavesien biologisesta puhdistamisesta. Yhdessä Ekokumppanien kanssa Haukijärvestä laskevaan ojaan asennettiin biosuodatin ja tämän alapuoliseen lammikkoon niin sanottu puupuhdistamo. Vaikutuksia veden laatuun seurataan tulevina vuosina.

Tuloksia

Jätekeskusten viemäriin johdettavat vedet ovat ravinne- ja kiintoainepitoisia. Jätevesien ravinnekuormitus on siirtynyt biojätteen käsittelyn siirtymisen myötä osittain Tarastenjärveltä Koukkujärvelle.

Viime vuosien tulokset osoittavat, että Tarastenjärvellä Merjanlahteen kohdistuvat kuormitusvaikutukset ovat vähäisiä, mutta Tiikonojan suunnassa kohonnut typpipitoisuus viittaa kaatopaikan vaikutukseen. Koukkujärven jätekeskuksesta kohdistuu valuma- ja suotovesien aiheuttamaa kuormitusta Haukijärven suuntaan.