Hyvän mielen kimppa | Pjhoy Siirry sisältöön

Hyvän mielen kimppa

Biojätteen lajittelu on makeaa! Kaikki yhteyshenkilöt, jotka perustavat kesä-elokuussa BIOkimpan, saavat kiitokseksi jäätelölahjakortin. Tutustu kimppaan ja tee tilaus

Pispalassa perustettiin jätekimppa viime syksynä. Mukaan lähti kaksi rivitaloyhtiötä, paritalo ja omakotitalo. Niillä on nyt yhteiset metallin, paperin sekä lasi-, kartonki- ja muovipakkausten keräysastiat.

Ihmisiä lajittelemassa jätteitä yhteisiin jäteastioihin.

Pelin avasi rivitalon asukas Petri Puustinen. Taloyhtiöön tarvittiin uusien lajittelumääräysten myötä neljä uutta keräysastiaa ja hän arveli, että naapureilla voisi olla sama tilanne. Tiiviisti rakennetun Pispalan tonteilla ei ole ylimääräistä tilaa, joten fiksuinta olisi käyttää yhteisiä astioita.

Puustinen kiersi lähitaloissa kysymässä halukkuutta kimpalle ja naapurit lähtivät ilomielin mukaan. Pienen pihapalaverin jälkeen yhteydenpito ja päätöksenteko hoituivat sähköpostitse.

– Kimpan tekeminen oli jouheva prosessi. Toki kaikissa projekteissa on oltava vetäjä, joka hoitaa homman maaliin asti, Puustinen vinkkaa muille kimppaa suunnitteleville.

Arki helpottui

Eniten keskustelua syntyi jätemaksun jyvittämisestä. Lopulta tasapuolisimmaksi koettiin vaihtoehto, jossa laskutus perustuu talouden asukasmäärään eli yksin asuva maksaa vähemmän ja perhe enemmän.

Yhteiset jäteastiat hajasijoitettiin lähekkäin sijaitseville tonteille.

– Onhan tämä helpottanut arkea. Aiemmin joutui keräämään kotiin ison kassillisen hyötyjätteitä, mutta nyt ne voi viedä heti pois. On myös keräyksen näkökulmasta järkevää, ettei jäteauton tarvitse pysähdellä joka talon kohdalla. Se pienentää logistiikkakustannuksia ja päästöjäkin, Puustinen toteaa.

Palvelutaso nousi, hinta laski

Omakotitalossa asuva Katja Karintaus kertoo kimpan tehostaneen muovipakkausten lajittelua.

– Enää ei tarvitse kuljettaa niitä autolla Lielahteen, jossa oli lähin keräyspiste. Sekin ilahduttaa, että saimme kimpan myötä myös kartonginkeräyksen.

– Lasin- ja metallinkeräys meillä jo olikin, mutta astiat olivat aina tyhjennyspäivänä vajaita. Lisäksi ne veivät aika paljon tilaa pihasta.

Asukkaat olivatkin jo pohtineet miten mukava ratkaisu kimppa olisi. Lopputulos ylitti kuitenkin odotukset.

– Kimpan myötä palvelutaso nousi, mutta kokonaiskustannukset laskivat. Lisäksi pihaan tuli tilaa ja naapureiden yhteistyöstä sai hyvän mielen, Katja Karintaus summaa.