Siirry sisältöön

Pirkanmaan Jätehuollon vuosikertomus 2019

Kun sinä lajittelet, me huolehdimme jätteet joko materiaali­kierrätykseen tai energiaksi. Jätteistä hyödynnetään nykyisin 99 %. Teemme yhdessä päivittäin tuhansia ympäristötekoja.
Viime vuosi oli meille aivan erityinen, ympäristötöitä on tehty yhdessä jo 25 vuotta!

Ympäristölle ja asukkaalle parasta jätehuoltoa

Pirkanmaan Jätehuollon alueella on jo 447 000 asukasta ja jätehuollon asiakasta. Aikamoinen joukko tekemässä arjen sankaritekoja.

25 vuotta hyviä uutisia

Toimitusjohtaja, Harri Kallio

Kaatopaikat ja jätteiden keräily aiheuttivat yhä suurempaa huolta pirkanmaalaisissa reilut 25 vuotta sitten. Jätteistä aiheutuvat ympäristöhaitat lisääntyivät ja jätehuollon palvelukokonaisuus kehittyi hallitsemattomasti. Tampere, Nokia, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala ja Orivesi tekivätkin merkittävän ja kauaskantoisen päätöksen perustaessaan Pirkanmaan Jätehuolto  Oy:n vuonna 1994.  Lue koko juttu

Toimitusjohtaja Harri Kallio

BIO on ympäristölle paras!

Biojätteen lajittelu on merkittävä ympäristöteko. Rakennamme parhaillaan uutta biolaitosta, jossa biojätteistämme tehdään biokaasua autoille ja luomuravinteita pelloille. Ja kaikki alkaa läheltä, kun sinä lajittelet biojätteesi kotona. Kiitos!

Kädet laittavat appelsiininkuoria biojäteroskikseen.

Pirkanmaan Jätehuolto lukuina

447 000
asukasta
17
kuntaa
86
henkilökuntaa
41
M euroa Liikevaihto

Yhteispelillä se sujuu!

Jätehuolto toimii, kun pelataan samaan maaliin – asukkaiden, yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa, kansainvälistä toimintaa unohtamatta.

Pirkanmaan Jätehuolto lukuina

3 300 000
jäteastiatyhjennystä
198 066
tonnia yhdyskuntajätettä
144 000
jäteasemakävijää
99 %
jätteistä hyödynnetään